Jumala on kuollut, sanoi Nietzche, ja me olemme hänet tappaneet. Mutta kenet me kohotimme hänen korvaajakseen, kun ymmärsimme hänen jättämänsä valtavan tyhjiön vaativan täyttämistä? Itsemme, ja ennen kaikkea näennäisen rationaalisuutemme.

Monelle nykyihmiselle tuottaa suuria vaikeuksia ymmärtää, että hän on uskovainen siinä missä menneiden aikojen kristittykin. Hän tuhahtelee omahyväisesti uskovaisten maailmankuvalle argumentoiden seuraavasti: "Kuinka epärationaalista on uskoa johonkin, millä ei ole mitään perustaa materiaalisessa todellisuudessa! Emmehän voi vahvistaa sen olemassaoloa mitenkään, jolloin emme voi myöskään vahvistaa sitä, kannattaako meidän seurata uskomme kohdetta!" Sitten hän kääntää katseensa keskustelukumppanistaan sanomalehteen ja hurraa uutiselle talouskasvuun liittyvistä positiivisista odotuksista.

Hän ei ymmärrä kuuluvansa talouskasvun kuolemakulttiin, jonka ihanteet eivät suinkaan ole lähimmäisenrakkaus, nöyryys ja uhrautuminen, toisin kuin hänen parjaamassaan uskonnossa parhaimmillaan ovat, vaan ahneus, omaneduntavoittelu ja tulevien sukupolvien elämänlaadun heikentäminen. Hän itse ei elä materiaalisessa todellisuudessa, sillä hän olettaa ihmisen rationaalisuuden ja kyvyn hallita muuta luomakuntaa tekevän hänestä itsestään Jumalan. Niinpä ei tarvitse kyseenalaistaa, onko kaiken taloudellisen toiminnan perusta, eli materiaaliset edellytykset joiden avulla voimme hyödyntää energiaa ja luonnonvaroja, kestävällä pohjalla. Jos hän kyseenalaistaisi, hän väistämättä havahtuisi: Ei ole.

Perusteita on valtavasti, niin monta että kuolemakulttiin kuuluvien on helppo pyrkiä purkamaan edes osa niistä, vaikkakin vain näennäisesti ja älylliseen epärehellisyyteen pohjautuen. Itse haluan tehdä asiasta mahdollisimman yksinkertaisen (ehkä jopa liiallisuuteen asti), jotta he eivät pystyisi siihen, mutta ensin hieman faktoja, joista kaikki ovat samaa mieltä. Talouskasvu tarkoittaa kasvavaa bruttokansantuotetta, usein valtion ihmismäärään suhteutettuna. Bruttokansantuote taas koostuu tuotettujen hyödykkeiden ja palveluiden tuottamasta lisäarvosta. Talouskasvu on siis sitä, että tuotetaan enemmän hyödykkeitä ja palveluja kuin aikaisemmin on tuotettu. Koska se mitataan prosenteissa (eikä prosenttiyksiköissä) kasvun on oltava yhä suurempaa joka vuosi, että pysytään tietyssä prosenttitavoitteessa.

Talouskasvun kuolemakulttiin kuuluvat yrittävät argumentoida, että kasvusta voidaan tehdä "vihreää", eli samaan aikaan vähentää ympäristökuormitusta ja pitää yllä talouskasvua. Tämä argumentti on naurettavan naiivi, sillä on käytännönjärjenkin perusteella – puhumattakaan tutkimuksien paljastamista totuuksista – ilmiselvää, että vihreä kasvu osoittautuu vähintäänkin lopulta mahdottomaksi ja sen ymmärtämiseksi tarvitsee vain tietää 2 faktaa:

1. Jokainen hyödyke tai palvelu edellyttää jonkin määrän ilmastopäästöjä. Koska hyödykkeiden tuottamat ilmastopäästöt ovat kiistattomia, kuolemakulttiin kuuluvat uskottelevat ratkaisun löytyvän palveluista. Ongelma on siinä, että nekin edellyttävät väistämättä ilmastopäästöjä. Jos et usko, tarjoan sinulle ajatusleikin: Yritä keksiä palvelu, joka ei vaadi yhdenkään työkalun tuottamista, yhdenkään liiketilan lämmittämistä ja ylläpitämistä, yhdenkään serverin kuormittamista jne.

2. Joka vuosi on tuotettava enemmän hyödykkeitä ja palveluja, jotta talouskasvu on mahdollista.

Näistä voidaan tehdä johtopäätös: Joskus tulevaisuudessa pitäisi saavuttaa piste, jossa hyödykkeitä tai palveluja pitäisi tuottaa niin paljon, että ne eivät käytännössä voisi tuottaa yhtään lisää ilmastopäästöjä ettei ympäristön kantokyky ylittyisi. Niiden ei kuuluisi siis olla olemassa materiaalisen maailman ehdoilla, aivan kuin elämänlankansa loppuun polttanut kristitty, joka kuolemansa koitettua jatkaa matkaansa Taivaan valtakuntaan.

Noususuhdannetta kuvaavien viivadiagrammien tarjoama matemaattinen abstraktio on täsmällinen vastine spiritualistien uskoon maailmankaikkeuden kahdesta erillisestä olemuksesta, materiaalisesta ja henkisestä, paitsi että niissä ajatellaan henkisen jo tässä maailmassa olevan ensisijainen ja materiaalisen toimivan sen ehdoilla. Uskotaan Adam Smithin "näkymättömän käden" karikatyyriin, joka talouden lakien kautta johdattaa meidät ihmiset paratiisiin maan päällä. Jos tämä ei kuulosta uskonnolta, niin ei kuulosta mikään.

Syy, miksi tämän kuolemakultin todellinen olemus ei ole paljastunut ihmiskunnalle, on sen laajuudessa. Se on lävistänyt jokaisen yhteiskuntamme poliittisen ja sosiaalisen sfäärin seinät saastuttaen pyhimpinä ja arvokkaimpina pitämiemme asioiden olemuksen. Globalisaation avulla se on tehnyt itsestään niin valtavan, että sen rajoja on vaikea erottaa. Niinpä on vaikeaa kuvitella vaihtoehtoja, jotka toimisivat paremmin.

Markkinafetisismin limaiset lonkerot ulottuvat kaikkialle, mistä ihmiset ennen ammentivat elämäänsä hyvää: Puhutaan parisuhdemarkkinoista rakkauden löytämisessä. Puhutaan itsensä markkinoinnista merkityksellisen työpaikan etsinnässä. Hyödykkeitä ja palveluita hyödynnetään ja ylikulutetaan lähes poikkeuksetta sosiaalisen ajanvieton yhteydessä. Ihmisen arvo mitataan hänen kyvyssään tuottaa taloudellista arvoa, ts. ylikuluttaa luontoa.

Pyhätöt jotka eivät ole saastuneet markkinafetisismin toimesta ovat toistaiseksi olemassa vain takana suljettujen ovien, jotka odottavat päivää, kun ne voidaan avata. Ne ilmenevät siinä, miten silloin, kun meitä ei usuteta toisiamme vastaan, kohtelemme toisiamme kunnioituksella ja arvokkuudella, kuinka rakastamme toisiamme, kuinka tahdomme kasvaa ja kehittyä ja vaalia ympäristöämme ja kuinka pisin ja terveellisin elämä syntyy ihmissuhteita vaalimalla, ei suinkaan taloudellista ylivaltaa tavoittelemalla.

Tilanne on toki turhauttavaa, jos yrittää osoittaa tämän järjestelmän moraalittomuuden ja epärationaalisuuden ja huomaa puhuvansa seinälle. Mikä tekee tilanteesta kuitenkin raivostuttavan, on se, kuinka taloususkovaiset kutsuvat meitä, jotka ymmärtävät tilanteen vakavuuden idealistisiksi hölmöiksi, jotka eivät ymmärrä kuinka maailma toimii.

Onkin aika paradigman muutokselle: On aika ymmärtää ja kuuluttaa kaikkialle ympärillemme, että kun julkisessa keskustelussa puhutaan naiivista idealismista nykyjärjestelmän vastustamisen muodossa, viitataan siihen, kuinka asia näyttäytyy markkinauskovaisuuden kuolemakultin kapeakatseisesta katsantokannasta, eikä siihen, kuinka asia oikeasti laajemmassa kontekstissaan on. Laajempi, realistisempi konteksti, syntyy vain, kun otamme huomioon taloudellisen toiminnan mahdollistavan ympäristön kantokyvyn.

Ainoat naiivit idealistit ovat he, jotka luulevat voivansa perustaa yhteiskuntajärjestelmän ekologiselle kestämättömyydelle ja luonnon tuhoamiselle, sillä he luulevat olevansa luonnosta irrallisia jumalolentoja, jotka voivat koskemattomuudessaan tarkastella maailmantuhoa Olympoksen vuoren huipulta. Ainoat rationaaliset ja aikuisen tavalla käyttäytyvät yksilöt taas ymmärtävät tarpeen valtavalle muutokselle yhteiskunnassamme.

[Pahoittelut, jos joku uskovainen loukkaantui siitä, kuinka rinnastin heidät taloususkovaisiin. Itse en pidä uskovaisuutta itsessään pahana asiana, siitä tulee paha asia vain jos palvomme viisauden, hyveellisyyden ja rakkauden vastakohtia ja/tai jos uskonto yritetään oikeuttaa empiristisellä rationaalisuudella.]

Lisää luettavaa:
https://eeb.org/library/decoupling-debunked/
https://en.wikipedia.org/wiki/Invisible_hand
https://greatergood.berkeley.edu/article/item/what_the_longest_happiness_study_reveals_about_finding_fulfillment